Historia

MLL:n Ivalon osasto perustettiin jo vuonna 1923, kun ”lennätinvirkailijan rouva” Elli Eronen kokosi yhteen aatteelle innostuneita ihmisiä. Alkuvuosina yhdistyksen lastenhuoltoa tarvittiin erityisesti espanjantaudin jätettyä useita lapsia orvoiksi. Ivalon MLL:n osaston ansiota on esimerkiksi Ivalon sairaalan (nyk. terveyskeskus) rakentaminen. 

Sodan jälkeen MLL piti huolta isättömistä perheistä; heille hankittiin niin lehmiä, suksia, ristimäkolttuja, ruokaa kuin kodinhoitajakin. 1970-luvulla hyvinvointi kasvoi ja toiminta hiipui vähän, kun lapsiperheiden avuntarve ei ollut enää niin suurta. Lapsille järjestettiin silti hiihtokilpailuja, uimakouluja ja leirejä. 

1990-luvun laman myötä toiminta aktivoitui uudestaan. Suosittuja olivat muun muassa maksuttomat kirpputorit, joilla lastentavara vaihtoi omistajaa. Alettiin jakaa EU-ruokapaketteja ja perustettiin perhekahvila – kumpikin toimintaa, jotka jatkuvat yhä!